Viimeksi, kun kirjoitin, kirjoitin siitä kuinka huusimme Eduskuntatalon edessä. Nyt kirjoitan siitä, mitä sen talon sisällä tapahtuu seuraavan 4 vuoden aikana. Tai jotain sinne päin.
Mä kävin äänestämässä tiistaina. Ennakkoäänestyksen viimeisenä päivänä. Lähin kotoa äitille syömään ennen työyötä. Kun mä lähin kotoa, en ollut vieläkään varma, ketä äänestän. Mä tein ainakin 4 eri vaalikonetta, tutustuin ehdokkaisiin, juttelin toreilla ja halusin tietää. Osan vaalikoneista tein useamman kerran.
Seurasin ystävien ja tuttujen vaalikampanjoita somessa. Ihailin sitä intoa, millä ystävät ovat olleet ehdolla. Ehdolla oleminen on helvetin raskasta. Älyttömän ihanaa, mutta helvetin raskasta. Mä oon ollut ehdolla monessa vaalissa ja ”korkeimman tason” vaali, jossa olin ehdolla, oli viime syksynä. Nuorisojärjestön puheenjohtajavaali. Se oli älyttömän ihanaa, mutta helvetin raskasta. En voi edes kuvitella, miten moninkertaista se on, kun on ehdolla EDUSKUNTAAN.
Sanotaan, että vaalit on ihmisen parasta aikaa. Nyt, vain 43 tuntia ennen näiden vaalien ennakkoäänten julkistamista ja virallisen vaalipäivän äänestyksen päättymistä, jokainen tietää, että se on pian ohi. Onneksi. Koska vaalit pursuaa korvista ulos. Vaalit on tärkeät, vaalit on hienot, vaalit on mahtavat, mutta hurjan raskaat, ja aina vaan raskaammat, mitä enemmän on mukana. Vaalit voi olla raskaat vaikkei olis ees ehdolla, sen huomasin näissä vaaleissa. Omalla rakkaalla järjestöllä on vaalikampanja, rakkailla ystävillä on vaalikampanjoita, vaalitietoisuuden kasvattaminen ja äänestysaktiivisuuden nostattaminen on sydämen asia. En käsitä, miten ehdokkaat pystyy ja jaksaa loputtomasti, kun on vaalit. Toivon, että jokainen tajuaa arvostaa jokaista ehdokasta aivan loputtoman paljon. Kiitos Ada, Joel, Saara, Fatu, Joel, Veeti, Anni ja Pekka, joiden kampanjointia oon seurannut kaikkein lähimpää. Kiitos KAIKKI ehdokkaat. Toivottavasti käsitätte, miten hienoa on, että ootte ehdolla.
Vaalit on ihmeelliset, mutta vaalien jälkeen on vielä ihmeellisempää. Mua pelottaa ja jännittää aivan suunnattomasti. Sunnuntaina selviää, mihin suuntaan suomalainen politiikka lähtee ensi vaalikaudella.
Pää täyttyy kysymyksistä. Mihin jaetaan miljardit? Ketkä saa satasen ja keiltä leikataan? Leikataanko ollenkaan? Nostetaanko veroja? Mitä veroja? Otetaanko lisää velkaa? Suomen osuus maailman päästöistä on 0,15%, tehdäänkö sille asialle mitään? Ottaako Suomi roolia ilmastonmuutoksen torjumisen edelläkävijänä vai voittaako välinpitämättömyys, koska ”ei mikään auta, kun Kiina ei tee mitään”? Ydinvoima? Ymmärränkö mä edes, mitä ydinvoima oikeesti tarkottaa, tiedänkö mä sen haitoista ja hyödyistä tarpeeksi? NATO-jäsenyys? Onko se edes ajankohtaista nyt? Ja entäs se koulutus? Toisen asteen maksuttomuus? Mitä sille tapahtuu nyt, kun kansalaisalote äänestettiin kumoon Eduskunnassa? Äänestäiskö seuraavat 200 kansanedustajaa sen kumoon? Mielenterveyspalvelut? Terapiatakuu? Auttaako mikään niitä ystäviä ympärillä, joilla on hankalaa oman mielenterveyden kanssa? Niin ja sitten se sote? Mitäs sille nyt sitten tapahtuu? Miten me taataan kaikille hyvät oltavat? Entäs se translaki? Kuka maksaa kenelle? Miten korjataan huoltosuhde? Kuka on ens kaudella tekopyhä? Kuka sekoilee pikkujouluissa ja kuka loikkaa toiseen puolueeseen? Mikä puolue hajoaa ja kuka on vastuussa mistäkin?
43 tuntia ja vaalipäivän äänestys päättyy, ennakkoäänet tulee.
Kysymyksiä, kysymyksiä ja kysymyksiä. Mä en tiedä tarpeeksi, mä en tiedä mitä mieltä mä oon kaikesta. Suunnaton ahdistus valtaa kehon ja vatsanpohjassa tuntuu inhottavalta, kun ajattelen populistista huutelua, tyhjiä lupauksia ja aikuisten ihmisten naiiviutta.
Samalla, kun väitän vihaavani politiikkaa, vaalit muistuttaa, miten paljon sitä rakastankaan.
Mä menin ennakkoäänestyspaikalle, kirjotin omantunnon ja oman tietämyksen perusteella lopulta viime hetkellä valitun puolueen nuoren ehdokkaan numeron äänestyslipukkeeseen ja yksityisautoilin äidin luo syömään sekasyöjän kinkkukiusausta, ennen verotettavaan ansiotyöhön menemistä, tuntien suunnatonta tarvetta olla parempi ihminen, kohdella maailmaa ja kanssaihmisiä paremmin. Muistaisinpa useammin muistaa, että kaikki, mitä teen, on valintoja ja useimmiten, voisin valita paremmin.
43 tuntia. Ajattele. Toimi. Äänestä. Tee harkittuja valintoja ja ole valmis muuttamaan omia tapojasi yhteisen hyvän vuoksi.
Äänestäthän?