Tää on itse asiassa jo aika tuttu tunne. Tarpeeks aikaa on kulunut ja sykli alkaa taas uudestaan. Huomaan ajattelevani sua vaikka luulin, ettet enää vois tulla takas.
Nyt on menny kaks kuukautta ja syksyllä, ennen viimesintä, oli menny neljä kuukautta. Oon siis jo puoliväliin kestänyt, mut taas heikottaa. Samalla joku toinen on alkanut muodostaa toivoa – aika ujosti vielä, mutta kuitenkin ja tuntuu, et haluaisin päästä selville siitä. Sä et kuitenkaan oo vielä jättänyt mun mieltä rauhaan. Tuntuu, etten pysty etenemään, kun ajatus susta vielä riivaa.
Mitä mä teen sun kanssa? Jos laitan viestiä ja puhutaan nyt, se saattaa auttaa tai sitten se saattaa pahentaa kaikkea entisestään. Jos ootan, että sä laitat viestiä, se saattaa yllättää ja saatan sortua. Tuntuu, ettei tää oo sellaista aikaa, että odottelu ja aika jotenkin vahvistais tarpeeksi, enkä ehkä koe, että olisin edes sen vertaa kasassa ylipäätään. Tää tuntuu siltä, et leikin vähän liian vaarallisilla vesillä. En oikeen tiiä, miten edetä. Kivuliaan totuuden kohtaaminen inhottaa. Mietin, edelleen, et vittu mitä mä teen sun kanssa… Miten saan sut ja toiveet susta oikeesti unohdettua, et voisin keskittyä vihdoin miettimään, et mitä mä teen Mun kanssa.