Mä en tiedä, mikä sussa on. Mikä on se joku, jonka takia se on aina vaan Julius.
Perjantaina soitin sulle lähemmäs 30 kertaa, kun en saanut sua kiinni, et oltais voitu nähä – niinku oltiin sovittu. Silloin myös huutoitkin autossa kaks tuntia – koko matkan kotiin, pois sun luota. Vasta kotona sain sut kiinni. Puhuttiin puhelimessa, mut ei se tietenkään ollut sama.
Lauantaina yöllä, kun yritin nukkua, mun päässä vaan pyöri, miten olit siihen aikaan Hangossa pitämässä hauskaa ja nauttimassa vapaista, enkä mä voinut olla sun kanssa. Mietin sitä ja sua aamuyön pikkutunneille asti ja lopulta muutaman kyyneleen kasteltua mun posket, suolainen maku kurkussa, nukahdin.
Sunnuntaina päätin mennä ajoissa nukkumaan, mutta taaskaan en saanut sua mielestä, olit pyörinyt päässä muutenkin koko päivän. Duunissa meille tuli Woltista tilaus nimellä “Julius H.” ja kun näin sen siinä screenillä, mun maailma pysähtyi hetkeks, aika ei kulunut ja sydämenlyöntejä jäi välistä. Sen hätkähdyksen jälkeen, illalla himassa; olin jo nukahtamassa, kun ajatus susta taas tuli, eikä jättänyt rauhaan. Yhtäkkiä mut valtas pelko siitä, et mitä jos sulle sattuis jotain. Mitä jos sä vaan yhtäkkiä kuolisit? Mitä tapahtuis mulle, kun on niin monta selvittämätöntä asiaa ja yhtäkkiä oisinkin yksin niiden kanssa? Yllätyin itekin siitä, miten se yhtäkkiä iski ja ahdistus valtas koko kehon. Sain pitkästä aikaa paniikkikohtauksen. Yllättäen en enää muistanut, miten hengitetään, taas kyynelet vieri, tai oikeastaan ryöppysi, mun poskilla ja mun kasvoista hävis tunto hetkeksi.
Maanantaina en enää itkenyt. Löysin muutaman biisin, jotka kolahti, mutten itkenyt.
Tiistaina, noh niin. Nyt oon Seinäjoella.
Juliuksen nimi on muutettu.