Tänään junailin Jyväskylään. Tästä mut kohta haetaan kyytiin, joka vie Äänekoskelle kokoukseen. Toisen mun kummipiireistä JSP:n kokoukseen. Tässä on jotenkin mukava tunnelma kirjoittaa, ei sellaista rauhaa kuin vaikka mökillä tai rannalla tai nurmikolle, mutta mukava. Tässä asemalla on hyvät pöydät, joiden ääreen istua ja kirjoittaa tai tehdä vaikka koneella. Tuossa viereisessä pöydässä tuo ruutupaitainen, silmälasipäinen keski-ikäinen mies näyttäisi tekevän töitä. Munkin kai pitäisi. Mutta nyt ajattelin mieluummin kirjoittaa, teinhän mä töitä jo junamatkan 3 ja puoli tuntia tänne ja teen saman verran vielä illalla kotimatkalla. Tuolla hieman kauempana on tummaan pukeutunut nainen ja keltapaitainen mies. “Joo siis osaahan se puhua”, sanoi mies ja asiantuntevalla äänensävyllään jatkoi jotain, mikä kuulosti enää muminalta näin kauas. Tässä mä mietin.
Mietin huomista, ensi viikkoa ja seuraavaa paria kuukautta. Oon miettinyt vuoden jo ainakin. Silti tuntuu, etten vieläkään oo päättänyt, vaikka taidan ehkä lähinnä huijata itseäni. Mulla on niin monta ajatusta ja visiota, suunnitelmia ja koko ajan päässä raksuttaa. Mietin, miten – en enää milloin tai miksi. Mielessä ei varmaan olis tällaisia ajatuksia, jos mieli ei tietäisi, mitä mieli aikoo. Ainakin salaa oon jo päättänyt. Kyllä oon tiennyt jo pitkään. Vielä en oo ilmottautunut Korpikeikalle, mutta teen sen kyllä. Aion nimittäin asettua ehdolle Suomen Lukiolaisten Liiton järjestösektorin varapuheenjohtajan vaaliin*. Noin. Nyt se on kirjoitettu noilla sanoilla.
Kutsunko tätä hetkeä nyt siksi, jolloin päätin? En tiedä. Ehkä kutsun tätä siksi, tai sitten sitä, kun ilmottaudun Korpikeikalle tai sitten se hetki oli ajat sitten. En tiedä. Viime vuonna päätöksen hetki oli niin selkeä. Tänä vuonna sen ei ehkä sitten tarvitse olla. Mua jännittää. Niin pitääkin. En oo varma, oonko koko ajan ollut varma vai oonkohan koskaan varma, mut tiedän, että haluan – ihan helkkarin paljon ja tiedän, että osaan.
Tietääköhän tuo violettiin fleeceen sonnustautunut nainen, joka istui tähän pöytään, miten jännittävän asian äärellä oon? Mua hymyilyttää.
*teksti on julkaistu vasta kampanjoinnin luvallisen aloittamisen jälkeen.