Kaikki on nyt realisoitunut. Nettisivut on olemassa, ne löytyy googlaamalla. FB-sivu on olemassa, se löytyy FB-haulla. Oon kertonut ehdokkuudesta kaikissa omissa someissa. Kaikki on nyt ulkona. Tai siis ei kaikki, ekat jutut vasta. Mut matka kohti liittokokousta ja unelmaa puheenjohtajuudesta on nyt alkanut. Parissa päivässä mun ehdokkuus on kiirinyt satojen ihmisten korville ja ihmisiä on asettunut mun taakse, kannattamaan MUA. Tää tuntuu ihan hurjalta. Ekoihin ehdokasesittelyihin on vastattu ja seuraavien dedikset on ylihuomenna ja maanantaina. Tää oikeesti tapahtuu.
Samalla kaikki on niin normaalia. Kävin aamulla tekemässä koulukäynnin, söin kanaa ja riisiä, tein töitä koneella ja illaksi meen töihin. Tekemään sitä ihan tuttua – tiedättehän? Maistuisko ateria plussana? Sais isomman juoman ja isommat ranskalaiset!
Sit illalla tuun töistä ja meen nukkumaan. 10:04 aamulla lähtee juna Tikkurilasta Tampereelle. Watereille. Mun kuudensille Watereille. On tosi rentouttavaa, että Waterit on vaaleista rauhotettu tapahtuma, ei tarvii miettiä viikonloppuna niin vahvasti sitä, että on ehdolla ja siks jatkuvasti linssin alla. Pääsee keskittymään pelkästään siihen, mikä on NYT. Niihin ihmisiin, jotka on niien ekoilla Watereilla. Niihin ihmisiin, joiden silmissä pääsee näkemään vilpittömän innon lähteä mukaan toimintaan. Ja sit sen, kun Watereiden viimesen FIRE-huudon aikana nään sen palon syttyvän niissä. Ja pääsee näkemään ne ihmiset, jotka on tullu Watereille tokaa tai kolmatta, ehkä jopa useemmattakin (<–suomen kieli, en tiiä) kertaa. Ne, jotka haluu oppia vielä lisää, jotka sai viimeks niin paljon irti, että halusivat tulla vielä uudestaan. Ne, jotka sai viimeks kavereita ja haluu tulla taas tapaamaan niitä. Waterit. Onneks on Waterit.