Ekat liittokokouskoulutukset takana. Kaks live-paneelia niillä ja siihen alle viime torstain toimistopaneeli. Livenä tuntu, et meni ihan hyvin, ainakin paremmin, kun kameran edessä ilman yleisöä. Oli myös ihana päästä kertomaan omia ajatuksia oikeille ihmisille, eikä vaan kameralle. Livenä pääsin myös paikkaamaan yhtä toimistopaneelissa sattunutta jäätymistä, mut videolle nyt tietysti jäi se jäätyminen. En tiiä. Viikonloppu oli aika rankka, Helsingistä Padasjoelle, Padasjoelta Sotkamoon, ja sieltä takasin Helsinkiin. Menin pitkästä aikaa iskälle yöksi. Ei huvittanut olla yksin kotona.
Kaks viikkoa matkaa jäljellä. Viikonlopun kiertue oli oikeesti mukava kokemus ja varsinkin autoilu kauniissa keskisuomalaisissa maisemissa sai jotenkin rauhottumaan. Myös muiden ehdokkaiden jatkuvasti ympäröimänä oleminen tuntuu hyvältä, koska ollaan kaikki samassa veneessä. Harmittaa, että yhteistä vaalisyksyä on jäljellä enää niin vähän. Kaikkea on jäljellä aika vähän. Tää vuos on ihan kohta ohi ja tosi monella tosi moni asia loppuu, myös mulla. Eikä oo takeita jatkosta. Se vähän pelottaa. Yhessä autollisessa, joka viikonloppuna liikkua Padasjoelta Sotkamoon oli kuunneltu joululauluja. Mä aion kyllä kieltäytyä joulusta vielä pitkään. Siihen en oo vielä lokakuussa valmis.
Eilen pistin facebookiin 10 konkreettisen teon manifestin. Alkaa olla aika tehdä selväksi, et millä tavalla mä oikeesti haluaisin johtaa lukiolaisten liittoa. Ei enää kauniita tarinoita ihanneliitosta, vaan myös keinoja sen rakentamiseen. Samalla, kun omat visiot selkeytyy entisestään, jännitys ja epävarmuus siitä, että onkohan mun ajatukset sittenkään hyviä, kasvaa. Toisaalta, ei tällasessa voi olla olematta rehellinen ajatuksistaan ja on vaan pakko toivoa, että jotkut on samaa mieltä tai siis; että monet on samaa mieltä. Jos ei oo, niin sitten mua ei valita.
HUH TÄÄ ALKAA TUNTUMAAN IHAN JOLTAIN ELÄMÄNPELILTÄ.