“Tänään oli peruspäivä” – alkoi noin 95% mun päiväkirjamerkinnöistä joskus vuosina 2007-2009, kun olin ottanut tavoitteeksi kirjoittaa joka päivä jotain. Ne loput 5% olikin sit erilaisia ala-asteikäisen maailmanlopun vuodatuksia. Tänään ei todellakaan ollut peruspäivä – onneksi. Ois hirveetä, jos jokaisena päivänä tuntuis tältä. Tänään on ihan käsittämättömän huono päivä.
“Kaikilla on huonoja päiviä”, oli Jasminin teatteridiplomin yks voimakkaimpia ja mieleenpainuvimpia lineja. Se diplomi kerto mielenterveysongelmista, mä näyttelin sitä yhtä sekopäistä vallan väärinkäyttäjää. Sillon samana syksynä ohjasin ja käsikirjotin mun oman diplomin, joka sekin osaltaan kerto mielenterveysongelmista, mut oikeestaan ehkä enemmän niistä huonoista päivistä, joita meillä jokaisella on.
“Jokainen” perustui 60 tarinaan pahasta olosta, jotka olin kerännyt anonyymiin formsiin. Se oli siisti projekti. Sen loppukohtaus, jossa 20 näyttelijää (tai siis mun kaveria) käveli kukin omaan spottiin “oman” tarinansa kanssa, elää mun mielessä edelleen ja nostattaa karvat pystyyn. Sen tarkoitus oli muistuttaa siitä, että jokaisella on se oma painolastinsa aina mukana. Ne painolastit usein aiheuttaa niitä huonoja päiviä, joita KaiKiLla oN.
Mun huono päivä alkoi tänään tai siis viime yönä duunissa, kun räjähtänyt asiakasmäärä vaan ei loppunut ja musta tuntui, että oon epäonnistunut ihan superpahasti mun työssä, kun itku kurkussa, hiestä läpimärkänä juoksin ympyrää keräilemässä tilauksia. Olin lopulta niin hermorauniona, et unohtelin koko ajan puoliks pakattuja tilauksia ympäriinsä kaaoksen keskellä ja paniikissa yritin ettiä niitä. Jossain kohtaa sit vaan I lost it. Itkin ja lopulta mun duunikaveri pakotti mut rauhottumaan. Menin kylmähuoneeseen, laitoin pahvilaatikon päähän ja itkin. Soitin Reetalle ja kun olin rauhottunu, menin vielä hetkeks jatkamaan töitä. Sit puol neljä lähin kotiin.
Kotona laitoin mun pomolle viestin, etten pysty tulee tänään töihin, oon liian rikki. Sain siunauksen jäädä täks päiväks kotiin lepäämään. Ja niin oon tehnyt.
Mun huono päivä on sisältänyt paljon itkua, koska se tuntuu ainakin hetkellisesti aina puhdistavalta. Yöllisen romahduksen aiheuttama migreeni on ajanut ruokahalun pois, mutta kyllä mä kohta jo aion syödä. Onhan kello jo melkeen kuus.
Kaikilla on huonoja päiviä, mut mystisesti ne silti aina omalle kohdalle sattuessa pääsee yllättämään. Mun huonoa päivää on vielä muutamia tunteja jäljellä, joten luulen, et nyt vaan hyväksyn sen, että tänään se sattui mun kohdalle. Ehkä huutoitken tänään vielä pari kertaa ja otan kaiken irti tästä huonosta päivästä. Musta joka päivä kannattaa yrittää parhaansa ja niin aion tehä myös tänään. Tän päivän paras ei varmasti oo mun kaikista paras, mut mä yritän. Ainakin tänään, se riittää.